Olet täällä

Wexon toivottaa rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2020!

On tullut aika kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta.

Meillä Wexonilla vuosi on ollut mukavaa kasvun aikaa, ja olemme onnistuneet monissa asiakasprojekteissamme erinomaisesti. Vuoden aikana olemme päässeet kehittämään tehokkaampia energiaratkaisuja biometaanin tuotantoon sekä nykyaikaisia terveysteknologiatuotteita.

Olemme myös laajentaneet tuotevalikoimaamme ja aloittaneet yhteistyön muun muassa Pulsar Process Measurement Ltd:n, Isoil Industria Srl:n ja Valcom Srl:n kanssa. Uudet laitevalmistajat täydentävät kattavaa valikoimaamme ja parantavat kilpailukykyämme.

Asiakkailtamme olemme saaneet erityistä kiitosta hyvästä henkilökohtaisesta palvelusta, teknisestä osaamisesta ja toimitusvarmuudesta. Näihin osa-alueisiin aiomme keskittyä jatkossakin ja viedä niitä eteenpäin.

Vuosi on mennyt nopeasti, ja kovaa vauhtia suunnataan katseet jo vuoteen 2020. Tavoitteenamme on olla taas askeleen parempi yhteistyökumppani asiakkaillemme ja päämiehillemme. Wexonilla haluamme jatkossakin olla yhteistyökumppaneidemme luottopeluri.

Kiitos tästä vuodesta ja rauhallista joulunaikaa kaikille!

Ota yhteyttä