Wexon palvelee myös kesällä

Arvoisat asiakkaat ja yhteistyökumppanit, Wexon on panostanut alkuvuoden aikana voimakkaasti asiakaspalveluun, tuotteiden saatavuuten ja tuotetiedon laatuun.

Tuloksia on myös saatu – olemme onnistuneet kasvamaan yhdessä asiakkaidemme kanssa ja pääosin tuotteita on ollut hyvin varastossa. Toimitusajat ovat edelleen pitkiä, mutta hyvät päämiessuhteet ja puskurointi ovat auttaneet meitä pitämään yllä palvelutasoa. Tarkalla toiminnalla tuotepäällikkömme ovat myös saaneet pidettyä hintojen nousut valmistajilta maltillisina ja kilpailukykymme entistä parempana.
 
Wexon palvelee normaalisti läpi kesän ja tavoitat meidät ilman katkoksia myös lomakaudella. Varastomme on auki kaikkina arkipäivinä, ja tuotteita saapuu päämiehiltä viikottain. Yleisesti varastotasomme ovat hyvät ja yleisimpiä tuotteita on hienosti saatavilla. Olemme jaksottaneet vapaamme kesälle niin, että kaikkien tuotealueiden asiantuntijoita on koko ajan paikalla.
 
Verkkokauppamme palvelee 24/7. Olemme parantaneet tuotetiedon saatavuutta, hakutoimintoja ja suodatusta entisestään. Suurimmalla osalla varastotuotteitamme on nyt myös LVI- ja sähkönumerot. Jatkamme työtä verkkosisällön sekä tiedon kehittämiseksi, ja lähipäivinä tulemme julkaisemaan mahdollisuuden suodattaa tuotteita varastotilanteen mukaan. Jo nyt on nähtävissä, että asiakkaat ovat löytäneet verkkokaupan ja sen kautta tulevat tilaukset ovat kasvussa.
 
Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää juhannusta ja kesää oheisten kuvien myötä. Wexon tukee Team Milenaa, joka kilpailee kansallisella tasolla vetouistelussa.
 
Kesäterveisin,
Otso